Oiva Agility ry on pääkaupunkiseudulla (kotipaikka Helsinki) toimiva koiraurheiluyhdistys, jonka toiminta keskittyy agilityyn. Järjestämme kurssimuotoista ohjattua agilitykoulutusta, kimppatreenejä, luentoja, jäseniltoja sekä mahdollisuuksien mukaan vierailevien kouluttajien seminaareja.
Agility on vauhdikas laji, joka edellyttää ohjaajan ja koiran nopeita reaktioita sekä saumatonta yhteistyötä joskus hyvinkin häiriöisessä ympäristössä. Tavoitteena on suorittaa virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti tuomarin suunnittelema esterata, joka on jokaisessa kilpailussa erilainen.
Yhdistyksessämme koiran opetus perustuu koiran omaan oivaltamiseen ja palkkion taitavaan käyttöön. Koiralta edellytettävät käytökset opetetaan pala palalta, yleistetään eri tilanteisiin ja lisätään häiriöitä vähitellen. Niinpä uskomme perusteelliseen pohjatyöhön, tehokkaisiin pienryhmiin ja lopulta työnhedelmistä nautiskeluun. Ohjauksellinen opetus pohjautuu Greg Derrettin ohjausjärjestelmään. Voit tutustua lähemmin koulutusperiaatteisiimme ja alustavaan suunnitelmaan kurssien rakenteesta.
Hauskoja ja antoisia treenihetkiä!